20.07.2018 Perjantai.

Taas yksi väsynyt ja paska päivä muiden joukossa.

Kokonaiset kaksi viikkoa olen ollut vain pahantuulinen , voisin nukkua eittämättä vuorokauden tai vaikka kaksi.

Mikään ei tunnu enää tyydyttävältä ja tunnen olevani pelkkä rasite vain muille. 

Tänne uudelle paikkakunnalle muutettuani minulla ei ole täällä ketään kavereita, ei siis ketään , paitsi rakas mieheni, mutta täytyyhän parisuhteissakin olevilla olla omaa aikaa välillä. 

Kaikki päivät istun vain kotona tai kirjastossa miettien seuraavaa siirtoani. 

Mitä teen että saan ahdistuksen pois? Lääkkeet ja puhuminen ei auta.

Ahdistus on kasvanut todella suureksi... TODELLA.

Rakastan miestäni yli kaiken ja olen onnellinen siitä , että hän rakastaa minua kaikkine kiukkuineni ja angsteineni.

SILTI , sekin ahdistaa... ahdistaa , että joku rakastaa minua. Pelkäänkö että en osaa rakastaa takaisin , pelkäänkö satuttavani toista tai että minua sattuu?! Miksi kaikki ahdistaa ? 

 

Näin viime yönä unta, jossa edessäni oli neljä hissiä. Avasin ensimmäisen hissin oven ja se oli jäänyt jumiin, joten se ei ollut unessani vaihtoehtona , että sillä voisin kulkea. Avasin toisen hissin oven ja menin sisälle. Kun uneni hissi oli melkein päässyt alimpaan kerrokseen haistoin vahvasti bensan hajun ja sitä alkoi valua päälleni hissin katosta... hissi alkoi täyttyä bensalla ja ovet eivät meinanneet aueta, mutta loppujenlopuksi ne aukesikin.

Mitä tämäkin uni meinaa? Unessa minulla oli neljä, siis NELJÄ vaihtoehtoa joista ensimmäinen ei käynyt ja toinen meinasi jättää minut loukkuun , kuolemaan.... miksi ? 

 

Kaikki ympärillä oleva vain tuntuu arvokkaammalta mitä itse olen. Osaanko arvostaa sitä mitä minun ympärillä on ? On vain jotenkin ontto, tyhjä ja ontto olo. Kuin eläisi hetkittäin irti omasta vartalostaan...utopiaa?

Silti jaksan uskoa vielä huomiseen, ehkä se siitä... ehkä ja ehkä , ehkä tämä kaikki joskus tästä.. mutta entä jos ei?!

EHKÄ! Se  jää nähtäväksi

Vuonna 2012 , kun olin juuri täyttänyt 19 muutin viralisesti ensimmäiseen omaan asuntooni. Alkoholihan siinä rupesi nuorelle naiselle maistumaan ja koulu keskeytyi. Päihteistä tuli iso osa elämääni , eikä se varsinaisesti auttanut mitenkään masennukseeni , joka minulle oli todettu jo 13 vuotiaana. Arkipäivät kuluivat kännäillessä ( noin 5-6 päivää viikosta ) olin aina baarissa istumassa ja humalassa, sain tuolloin paljo kavereita ja baarituttuja itselleni. Opin tuntemaan tiettyjen baarien jokaisen työntekijän ja elämä oli minusta tosi hienoa. Velkahelvetti pääsi irti ja lainarahoilla tuli ryypättyä, tuli siinä kai muutaman kerran juotua myös vuokrarahat. 

Jossain vaiheessa 2012 syksyä tutustuin minua 14 vuotta vanhempaan mieheen ja talven aikoihin aloimme seurustella. Ensimmäistä kertaa elämäni aikana olin todella rakastunut ( tai ainakin luulin niin ). Tykkäsimme miehen kanssa käydä vihteellä todella paljon, ja sitähän se sitten oli. Yhtä juhlimista ja juomista ensimmäiset 6 kk , kunnes tulin raskaaksi. 

Lapsi oli todella toivottu ja olimme onnesta soikeina siitä että olin vihdoin tehnyt positiivisen raskaustestin. Siitä alkoi sitten ihana odostuaika. Saimme hommattua aika nopeasti lapselle kaiken tarpeellisen ja isompi asuntonkin siinä saatiin. Muutimme ihanalle alueelle isoon kerrostalokolmioon. Raskausaika sujui suht moitteettomasti , sikälimikäli mukaan ei lasketa refluksia mikä tuli raskauden myötä. Maaliskuussa vuonna 2014 meille syntyi ihana tyttö. Lapsi ei kerennyt täyttää kun vähän reilu kuukauden , kun yksi yö isää ei näkynyt eikä kuulunut kotiin. Aamuyöstä kello 05:00 tienoihin sain puhelun poliisilta. Sydän pomppasi kurkkun ja pelko valtasi koko mielen , että mitä pahaa on tapahtunut. 

Poliisi kertoi, että lapseni isä oli otettu kiinni epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta, jota hän oli koko meidän suhteemme ajan tehnyt selkäni takana.

Tuomio tuli 3,6 v , josta hänen olisi ensikertalaisena istuttava ainakin puolet ennen kun vapautuisi. Jäin lapsen kanssa kahdestaan isoon asuntoon asumaan, josta olisi päästävä pian pois , sillä kela tiputti tukeni 300 eurolla siinä kohtaa kun jäin yksin lapsen kanssa. Olin todella epätoivoinen enkä tiennyt oikein mitä tehdä. Äitin oli katkaisuhoidossa alkoholismin takia ja siskolla on oma perhe ja arki toisaalla. Muita läheisiä silloisella paikkakunnalla minulla ei asunut. 

Aika kului ja pian koitti loppujelopuksi hetki kun lapsen isä vapautui vankilasta . Olin ottanut eron hänestä muutaman kuukauden aiemmin. Sen verran olin miehen vapautumishetkellä masentunut ja väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti , että päätimme lapsen menevän hänen luokseen asumaan. Hänhän oli kuitenkin saanut elämänsä kuntoon ja talouskin oli paremmassa tilanteessa kuin minulla. 

Tuli sitten vuosi 2015 kun lapsi asui jo isällään , niin alkoholi tuli minulle taas turhan läheiseksi. Päivät kuluivat aikalailla krapulaa potiessa ja illalla taas känni päälle. Jossain vaiheessa samana vuonna aloin kokeilla myös kovempia päihteitä. Piri , lääkkeet ja lakka olivat pitkän aikaa hyvä ystävä. Vuosi meni tätä rallatusta , kunnes 2016 alkuvuodesta päätin että nyt saa loppua. En halunnut vetää elämääni vain vessanpöntöstä alas, olenhan minä ihminen ja arvostan itseäni edes jonkunverran. 

Vuoden 2016 kesällä sain töitä ja aloitin ravintola-alalla työskentelyn pienen paikkakunnan pubissa, jossa oli töissä minua joitakin vuotta vahempi mies. Tutustuimme miehen kanssa ja aloimme seurustelemaan.

Suhde ei kuitenkaan ollut niin kultainen kuin aluksi kuvittelin. Pian alkoi ilmetä miehestä narsistisia piirteitä. Hän oli minua kohtaa väkivaltainen fyysisesti ja henkisesti. Hän söin minun oma-arvoni aivan kokonaan ja jossain vaiheessa havahduin siihen , kuinka tunsin itseni arvottomaksi. 

Olin tyhmä , huora , ruma , vastenmielinen, tekopyhä , hyväksikäyttäjä ja mitä kaikkea pahaa toiselle nyt voi sanoa. En ollut enää onnellinen. Purin kaiken surun ja vihani taas kerran alkoholiin. Mies petti minua useasti sekä toisten naisten , että miesten kanssa.. 

Vuoden 2017 joulun jälkeen päätin lähteä suhteesta , kun mies heitteli minua seinille, kuristi , haukkui ja läpsi avokämmenin korville niin että korvissa soi vielä muutaman päivän jälkeenkin. 

Ero oli minulle todella raskas, enkä vain pystynyt enää jäämään asumaan samalle paikkakunnalle.

Niinpä vuoden 2018 huhtikuussa muutin uuteen kaupunkiin mistä sain pian töitä ja löysin jälleen uuden miehen. Asun nyt miehen kanssa avoliitossa ja odotan innolla ensi kuuta jolloin aloitan opiskelun.

En kuitenkaan voi vielä todellakaan niin hyvin kuin hauaisin voivani. Menneisyyden haamut kalvaa pään sisällä todella paljon , ja ne vaikuttavat usein arjessa ja suhteesssa erinlaisiin tilanteisiin. En ole sinut itseni kanssa ulkonäöllisesti , ja olen todella pettynyt omaan elämääni. Pidän itseäni edelleen usein arvottomana , enkä hetkittäin vain näe tai koe järkeä siihen miksi edelleen olen hengissä ? Käyn psykologin puheilla ja syön säännöllisesti lääkkeitä. Toistaiseksi en ole kokenut niistä apua niin paljon kun esimerkiski kirjoittamisesta. Kirjoitan näitä asioita enemän kotiterapia mielessä, mutta haluan jakaa myös kokemuksia muiden kanssa. 

 

Tässä näin alkuun aika pitkä ja hajainainen teksti. Ehkä tästä kehitytään.